Eilen päättyi yksi elämäni pisimmistä suhteista, nimittäin valmennussuhteeni kahvakuulavalmentajaani Kalle Pyykköseen. Tämä oli jo hyvissä ajoin tiedossa ja luulin, että olisin käsitellyt asian. Silti tunteet, jotka ovat tulleet pintaan viimeisen vuorokauden aikana, ovat yllättäneet. Tuntuu siltä, kuin jotain ainutlaatuista olisi päättynyt ja olisin tullut vähintäänkin jätetyksi, heh.
Toivoin hartaasti että olisin onnistunut jättämään sellaiset hyvästit, että Kalle olisi voinut muistella lämmöillä valmennussuhdettamme vielä pitkään -huikeat kisaennätykset ja sitä rataa. Sen sijaan tein huonon suorituksen MM-kisoissa ja vielä huonomman suorituksen eilisessä Suomen Cupin finaalissa. Ehkä asetin liikaa painolastia meidän viimeisille yhteisille kuukausille, vaikka tiedän että vuosien aikana tehty työ on tuottanut tulosta.
Mikä on ollut hienointa yhteisessä taipaleessamme? Kalle…
- ei ole koskaan sanonut ”Ei” unelmilleni. Jos olen halunnut tavoitella jotain, hän on aina lähestynyt asiaa sen kautta että katsotaan mitä voidaan tehdä. Useimmiten on voitu tehdä riittävästi ja ne unelmat on saavutettu
- ei ole rajoittanut liikaa autonomiaani tai haluani treenata monipuolisesti. Sen sijaan hän on ymmärtänyt antaa tilaa hengittää ja toteuttaa itseäni. Tämä liikkumavara on saanut minut sitoutumaan myös paremmin meidän yhdessä sopimiimme tavoitteisiin.
- ei ole koskaan lyönyt lyttyyn tekniikkaani, kuten moni muu ympärillä on. Sen sijaan hän on saanut minut uskomaan että tapani nostaa on juuri minulle oikea ja toimii riittävän hyvin. Uskon että jotkin tuloksetkin puhuvat tämän puolesta.
- on ymmärtänyt sen että olen introvertti ja jossain määrin tunnepitoinen ihminen (”jossain määrin” ilmaukselle sopii nauraa J ) eikä sen takia ole pyrkinyt liikaa kommentoimaan suuntaan tai toiseen. Pieni tökkäys silloin tällöin oikeaan suuntaan on riittänyt.
- ei ole sanonut ”mahdotonta” silloinkaan kun olen päättänyt kisata, opiskella, vaihtaa työpaikkaa, valmentaa… ja kaikkia samanaikaisesti. Hän on uskonut siihen että resurssini riittävät ja ovathan ne riittäneet – eivät aina ennätyksiin asti mutta kuitenkin.
- on tehnyt työtä pelkästä hyväntahtoisuudesta ja rakkaudesta lajiin. Sen sijaan hän on kehottanut minua käyttämään rahani johonkin viisaampaa, kuten fysioterapiaan. Miten tällaisesta vuosien yhteistyöstä voi edes kiittää?
Tämä viimeinen yhteinen kisavuotemme ei ole ollut se kaikkein onnistunein. Tämä voi johtua lukuisista muutoksista elämässä, mutta itse pistän sen parittoman vuoden piikkiin. Olenhan aina menestynyt paremmin parillisina vuosina 😉 Yhdessä olemme muun muassa saavuttaneet:
- kaksi Master of Sport rankia (oalc @ 24 kg ja tempaus 24 kg)
- melko monta Suomen ennätystä, joista seitsemän tällä hetkellä voimassa -58 kg painoluokassa
- 2 EM hopeaa (mestaruussarjan tempauksessa) , 2 MM hopeaa (1 mestaruus ja yksi amatöörisarjan tempauksessa)
Yhtään ei tullut kyyneleitä tätä kirjoittaessa, eipä. Kalle, arvostan sitä kaikkea mitä olet tehnyt minun ja koko lajin eteen.
Rakkaudella,
Minna
AUDIT MOVEMENT - plan - do - check -act 