Välitilinpäätös MM-kisoista

Viime viikolla kisattiin kahvakuulaurheilun MM-kisojen merkeissä Etelä-Koreassa. Omat odotukset ennen kisoja olivat korkealla, sillä kroppani toimi viimeisissä treeneissä paremmin kuin koskaan ja tiesin olevani ennätyskunnossa. Silti epäonnistuin täydellisesti. Miksi?

Moni voisi sanoa että ihmisen heikoin lihas, eli pää, petti. Itse en kuitenkaan tällä kertaa usko tähän, sillä koin olevani henkisesti vahva ja olin kisapäivänä positiivisella mielellä ja täynnä uskoa itseeni. Oliko vika sittenkin siinä, että odotin liikoja ja halusin osoittaa menestykselläni kiitoksen myös heille, ketkä ovat minua tukeneet? Koinko paineita siitä että tuotan pettymyksen ja ihmiset ympärilläni kokevat, että heidän antamansa aika ja energia ovat menneet hukkaan?

Rehellisesti sanottuna en osaa sanoa. Toki kisamatkoissa on aina mutkia; on aikaeroa, kisaväline eroaa harjoitteluvälineestä ja alla on pienet paineet painoluokkaan pääsemisestä. Mitä sitten? Näin se on muillakin ja lähtötilanne on sama kaikille.

Tunne oman epäonnistuneen suorituksen jälkeen oli lievästi sanottuna pettynyt. Meni muutamia minuutteja, jos sitäkään, ja koko nainen taisi romahtaa. Jälkikäteen ajateltuna olen kiitollinen siitä, miten ihmiset ympärillä suhtautuivat asiaan ja antoivat tilaa tunteiden purkaukselle. Tilanteen ollessa päällä tuntuu nimittäin helposti siltä, että kukaan ei voi ymmärtää täysin, miltä se valtava pettymys itsestä tuntuu. Siinä eivät järkisyyt tai vakuuttelu siitä, että tehty työ ei ole mennyt hukkaan, auta.

Lopulta väistämättäkin juolahtaa mieleen, että olenko asettanut itselleni liikaa paineita menestymisestä? Tietyllä tapaa tiedän, tai ainakin oletan, että ihmiset ympärillä odottavat menestystä. Näin ei ole aina ollut ja altavastaajana olen monesti yltänyt valtavan paljon parempiin suorituksiin. Onko oman kehon heikkouksien kehittäminen ja kropan avaaminen ennen kisoja liioiteltua? Onko tapauksessani kisoja edeltävästä pienestä kevennyksestä lopulta mitään todellista hyötyä? Toiminko paremmin kankeana ja silloin, kun en koe olevani parhaassa iskussa?

Näitä asioita voisi pohtia loputtomiin. Tärkeintä on se, että käsittelee epäonnistumiset ja tekee tilinpäätöksen itselle. Sen jälkeen voi jatkaa matkaa. Tunteita ei pidä sulkea pois, mutta niissä ei myöskään pidä velloa viikkotolkulla.

Lopulta ainoa vinkki minkä voin antaa, on se, että anna itsellesi mahdollisuus menestyä, ymmärrä että ansaitset sen. Sanoivat muut mitä tahansa. Ole rehellinen ennen kaikkea itsellesi, mutta myös valmentajallesi. Kilpaurheilu, saati elämä, ei ole helppoa. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin kaikella on väistämättäkin tarkoituksensa. Mikä se tarkoitus on, ei välttämättä selviä tänään tai edes vuoden päästä, mutta siihen on syytä kuitenkin uskoa.

P.S. En ole vielä löytänyt parempaa terapiaa kuin ulkoilman. Muutama päivä raittiissa ilmassa kisojen jälkeen teki hyvää sekä mielellä että kropalle. Jatketaan siis jo alkuun päässyttä viikko aurinkoisin mielin 🙂

bty

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s