KULISSEISSA KUHISEE -VAI KUHISEEKO?

 

Syksy on edennyt kovaa vauhtia ja on jäänyt hehkuttamatta montaa juttua, kuten

  • nettisivujen valmistumista (http://www.auditmovement.fi/)
  • suunnittelupäivän pitämistä Tampereella
  • käyntikorttien tilaamista (pieni, mutta niin iso juttu!)
  • kuulumisia kisarintamalta (uusi SE, on aina uusi SE)
IMG_20170930_164803_resized_20171018_104255645
Suunnittelupäivä Tampereella eteni hymyssä suin

… ja lisää on tulossa, nimittäin

 

  • tekeillä on video, jonka innostamana toivon mukaan myös me tapaamme!
  • jatkossa aion olla parempi somettaja ja osallistunkin Howtomon ”Kaikki irti Instagramista” koulutustilaisuuteen marraskuussa
  • matkustan Etelä-Koreaan MM-kisoihin jahdaten omaa ennätystä ja muita meriittejä

Kiireen sanotaan olevan itse luotu tila ja suurimmaksi osaksi se varmasti niin onkin. Kun ympärillä pyörii koko ajan monia mielenkiintoisia juttuja, on välillä kuitenkin vaikea keskittyä mihinkään kunnolla tai ainakaan täysillä. Tällä hetkellä olen kuitenkin pyrkinyt antamaan itsestäni mahdollisimman paljon valmennettavilleni, sillä talli on kasvanut syksyn myötä melkoista vauhtia ja jossain välissä täytyy jo miettiä mihin omat resurssit riittävät.

Se, mihin suuntaan jatkossa selviää tietenkin aikanaan. Nyt pyrin ottamaan harkittuja askeleita, vaikka ne välillä ottaisivat oman aikansa. Haluan ennen kaikkea että toimintani heijastaa laatua. Ihmisten, jotka kanssani työskentelevät, tai jotka kaipaavat apuani omissa treeneissään, tulee luottaa ja uskoa ammattitaitooni. Niin minäkin teen – etsin, kunnes löydän ne tahot joihin voin luottaa ja joiden ammattitaitoon uskon. Aina nämä suhteet eivät kuitenkaan ole ikuisia, eikä niin ole tarkoitettukaan. Itselläni onkin kovan mietinnän paikka loppuvuodesta – mitä teen, kenen kanssa ja minkä varaan jatkossa minuuteni rakennan.

Helppo ja kevyt loppuvuosi siis tiedossa 😉 Mutta tiedättekö mitä? Kun treeni kulkee, se myös kulkee! Nyt ei anneta minkään kaataa sillä rintamalla olevaa flow:ta, sillä MM-kisoihin lähtö ei tällä kertaa ollut mitenkään helppo päätös. Jos en olisi niin jähmeä suomalainen ja melko tarkka reviiristäni, niin varmasti halaisin useammin ihmisiä ja koittaisin osoittaa kiitollisuuteni muutenkin kuin sanoin. Kiitos että saan jakaa teidän kanssani elämäni ja tavoitella unelmiani ❤

Siirappista keskiviikkoa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s