Aino-Kaisa Saarisen kirja ”Tahto”

Ennen kuin julkaisen Saran kirjoituksen toisen osan, niin malttamattomuus vie voiton ja annan flow:n niin sanotusti viedä mukanaan!

Olen viime aikoina lukenut monia hyviä kirjoja, suurimmaksi osaksi sattuman kautta! Kävin taannoin kirjastossa haahuilemassa ja käteeni tarttui Aino-Kaisa Saarisen elämänkerta ”Tahto”. Myönnän häpeäkseni 1) etten ole seurannut häneen uraansa ja 2 ) tunnen norjalaisten naishiihtäjien saavutukset paremmin (jo kaksi  myönnytystä,  tätä tapahtuu harvoin 😀). Lopulta olen seurannut harvan urhelijan uraa, vaikka heidän elämänkerrat eteen osuessaan ovatkin vieneet mukanaan. Niin kävi tälläkin kertaa, en yksinkertaisesti voinut lopettaa kirjan lukemista ja kyllä, etsin myös tämän jälkeen lisää tietoa Aino-Kaisasta.

Pystyin samaistumaan Aikkuun (näin ystävien kesken 😉 ) monella tapaa, vaikkei meidän saavutuksia voi verrata toisiinsa tässä elämässä. Hänen rinnalla pienuuteni ”wannabe urheilijana” sen kuin korostuu. Aikku kertoo kirjassaan…

• kuinka hänen kehon mittasuhteensa (ammattitermein puhutaan antropometriasta) eivät ole optimit hiihtämiseen. Tämä ei ole kuitenkaan määrittänyt hänen menestymistään. En edes tiedä kuinka monta kertaa olen itse kuullut, että en ole tarpeeksi notkea tai tekniikkani ei ole kaikkein kauneinta, mutta jollain ne suhteellisen kovat tulokset on kuitenkin tehty! Kenties sillä ihmiskehon heikoimmalla lihaksella, joka löytyy useimmiten korvien välistä..
• haasteista pitää maltti mukana treeneissä, varsinkin uran alkuvaiheessa. Ai ihanko totta? Eikö joka treenin kuulukaan olla kova?
• itsensä ylittämisestä kisatilanteessa. Kuinka hän ikään kuin saa itsestään käsittämättömällä tavalla irti enemmän kuin mitä harjoitukset antavat odottaa. Näin satumaisesti on käynyt itselleni kahdesti, ensimmäisissä EM-kisoissa 2014 kisatessani vielä amatöörisarjassa ja ollessani kaikkien aikojan altavastaaja (myös suomalaisten rivistössä) kaivoin itsestäni +20 % paremman tuloksen kuin mistä olisi voinut edes hyvänä päivänä haaveilla (off topic: riitti MM-hopeaan, hävisin kullan yhdellä toistolla ja sain yhden hylsyn… ) ja vielä kovemman tulosparannuksen tein 2016 SM-kisoissa temmatessani Master of Sport rankin 24 kg kuulalla
• kuinka urheilu ja tavoitteisiin pyrkiminen menee kaiken muun edelle. Totta. Olen onnistunut matkan varrella polttamaan muutamat ystävyyssuhteetkin tämän takia, enkä aiheella mitenkään ylpeile.
• tarvitsevansa ”oman kuplan” ennen kisaa. Harvoin minunkaan nähdään läppää heittävän kisapaikalla ennen nostoa, hyvä jos huomaan tervehtiä kun olen niin omissa ajatuksissani. En siis tieten tahtoen ole töykeä, en vain ole läsnä.

Esimerkkejä olisi ilmeisesti kirja täynnä, koska suosittelin tätä kirjaa myös blogissani jo kirjoittaneelle Saralle, jonka tekstin toisen osion saatte lukea ensi viikolla, ja hän totesi tarinan muistuttavan erehdyttävästi jotakuta. En ole ihan varma mitä hän yritti vihjata…

Olen aiemminkin lukenut loistavia teoksia, kuten Aki Hintsan ”Voittamisen anatomia” ja Ande Agassin elämänkerran. Näistä on jo kuitenkin tovi aikaa, joten siksi halusin hehkuttaa Aikun tietyllä tapaa ajankohtaisempaa kirjaa. Nyt aloitan lukemaan englanninkielistä, osin teoreettisempaa, urheiluun liittyvää teosta ja polte kirjoittaa tämä teksti tähän väliin syntyi tuon kirjan alkusanojen aikana.

Suosittelen lämmöllä tarttumaan mihin tahansa näistä kirjoista, sillä sitä voi oppia yllättäviäkin asioita itsestään lukemalla toisten elämästä. Eikä lukeminen ole yhtään hassumpaa vastapainoa urheilulle ja parhaimmillaan se auttaa myös rentoutumaan. Eikä itsensä sivistäminen mene koskaan hukkaan (kuten ei se itsestä huolenkaan pitäminen).

Aikku tuskin lukee blogiani, mutta jos lukisi, niin piru vie haluaisin välittää hänelle viestin, että uskon että näemme hänet vuoden 2018 Olympialaisissa ja ei muuta kuin anna palaa, latu on vapaa!

Advertisement